Näytetään tekstit, joissa on tunniste Helsinki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Helsinki. Näytä kaikki tekstit

lauantaina, elokuuta 28, 2010

Fotomaraton taiteiden yössä - Photomaraton in Helsinki

Ylioppilaskamerat ry järjesti jälleen Helsingissä Taiteiden yönä perjantaina 27.8.2010 klo 17-23 perinteikkään valokuvauskilpailun. Osallistuin siihen nyt toista kertaa. Viimevuotiset Taiteiden yö kuvani löytyvät 2009 elokuulta.

Fotomaraton oli tänä vuonna hiukan vaativampi sillä 12 kuvaa piti kuvata siinä järjestyksessä kuin tehtävät oli annettu. Tämä oli kontrolloitu siten, että kuvat oli luovutettava saman iltana klo 23 mennessä ja muistikortilta ladattiin kilpailuun 12 viimeistä kuvaa.  Heti kun olin saanut ensimmäiset tehtävät klo 17 menin kahville pohtimaan voiko kuvien järjestystä muistikortilla muuttaa. Ymmärtääkseni ainakaan Canon 5DMII:ssani se ei ole mahdollista. Muistikortille pystyy kyllä luomaan lisää kansioita, mikä mahdollisti sen, että voin kuvata välillä toiseen kansioon niitä kuvia, joita en ajattele käyttäväni kilpailukuvina. Mutta edes kansiosta toiseen kuvia ei pysty siirtämään, joten on oltava tarkkana kumpaan kansioon kuvaa. 



Kuvaustehtävät annettiin 4 tehtävän ryhmissä klo 17, 19 ja 21 ja viimeinen palautusaika siis klo 23. Kuvaus aikaa siis melkein 6 tuntia. Tehtävät olivat seuraavat: 
















1. Onnenkantamoinen - Stroke of luck
2. Suomi on maailman paras maa - Finland is the #1 country in the world
3. No ei tod - As if! 
4. Lintuperspektiivi Bird's eye view
















5. Oranssi kaupunkisankari - The orange urban hero
6. Matkalla tuntemattomaan - Towards the unknown
7. Vierasvasara - Guest hammer
8. Etiketti hallussa Good manners


























9. Paluu poikavuosiin - Back to boyhood
10. Uskomatonta, tein se jälleen - Oops, I did it again
11. Usvan hälvettyä he katsoivat toisiinsa ja näkivät tulevaisuutensa - When the fog had cleared they looked at one another and saw the future
12. Yhdet vielä  - One for the road 


sunnuntaina, tammikuuta 17, 2010

Winter views at Suomenlinna

The Suomenlinna sea fortress was built in the 18th century just off Helsinki. Today it is a UNESCO World Heritage Site and a popular attraction. This was actually the first time I visited it in the winter and I wonder why.









The last photo is from the grave of Augustin Ehrensvärd, who was responsible for construction of Suomenlinna - or Sveaborg - when construction begun in 1748.



More at my photo gallery.

perjantaina, elokuuta 21, 2009

Giant Floating Sea Creatures

"Taiteiden yö" or The Night of Arts is the popular event in the Helsinki Festival every August. This year the main show were the giant floating sea creatures by the French group Plasticiens Volants. Below a few photos from that evening in Helsinki. You'll find some more at my smugmug site.





sunnuntaina, toukokuuta 03, 2009

Senaatintori: Day 2

Seuraavana päivänä menin uudestaan Senaatintorille oikeastaan samoilla tehtävänasetteluilla. Viisi ensimmäistä kuvaa Inhan sommitteluja kopioiden.











Tässä tullaan taas NYIP tehtäviin. Tehtävänä kuvata liikettä kameraa kohteen mukana liikuttamalla niin, että kohde olisi tarkka ja tausta liike-epäterävä. Harjoittelin tätä Kauppatorilla seisten ja kuvaten Kaupungintalolle päin. Kuvasin autoja, ratikoita, pyöräilijöitä ja rullaluistelijoita. Otollisimpia kohteita olivat kuitenkin moottoripyörät, joista tässä ehkä paras. Valotusaika periaatteessa niin pitkä kuin näissä olosuhteissa oli mahdollista: 1/30s. Aukko oli säädetty pienimmilleen (f32) ja ISO mahdollisimman hitaaksi (ISO 100) eli seuraavaksi olisi pitänyt käyttää harmaasuodinta, mutta sellaista minulla ei ole. Tässä olen käyttänyt jalustaa siten, että kamera on vaakassa ja kuulapää pääsee pyörimään vaakatasossa (Manfrotto 055XPROB + 488RC2.



Tässä kuvassa taas tehtävänä sama mitä yritin lokkien kanssa edellisenä päivänä, eli liikekuva, jossa on liike on pysäytetty lyhyellä suljinajalla, mutta asiayhteydestä ymmärtää, että kohde on liikkeessä. Tytöt siis hyppivät Tuomiokirkon rappusia alas: f2.8, 1/1600s, ISO 100.

lauantaina, toukokuuta 02, 2009

Senaatintori: Day 1

Pyörin kolme tuntia Senaatintorin ympäristössä kuvaamassa. Tarkoituksena oli toisaalta kuvata NYIP kurssin tehtävää varten, toisaalta tutkia I.K. Inhan kuvakulmia, eli ottaa joitakin kuvia samoilla rajauksilla kuin "Helsinki - Valon kaupunki" kirjassa.

NYIP tehtävän yksi aihe oli liikkeen kuvaaminen. Ratikkakuvan tarkoituksena on kuvata liikettä niin, että kuvan tausta on tarkka ja liikkuva kohde on liike-epäterävä.



Senaatintorilta Yliopiston päärakennuksesta otetun kuvan sommittelu on otettu Inhan kirjasta. Tässä on polttoväli 34 mm, mikä vastaa kinokoossa 54 mm. Muitakin kuvia ottaessani tuntui, että se voisi vastata Inhan käyttämää polttoväliä, mutta en googlaamalla mistään löytänyt minkälaisella kalustolla hän on kuvansa ottanut.



Kuvan Aleksanteri II:n patsaasta taustallaan Tuomiokirkon pyhimyksiä (?) liittyy NYIP tehtävään syvyystarkkuudesta. Aleksanteri II on tarkka, tausta epätarkka. 250 mm, f5.



Viimeisessä kuvassa tehtävänä oli liikkeen kuvaaminen siten, että lyhyellä valotusajalla pysäytetään liike, mutta asiayhteydestä on kuitenkin selvää, että kohde liikkuu. Tässähän kohde eli lokki ei ole tarkka, vaan kamera on tarkentanut patsaisiin, mutta kuva kuitenkin viehättää. NYIP:iin en sitä lähettänyt. 400 mm, 1/1250s, f5,6


lauantaina, kesäkuuta 07, 2008

Suomenlinnassa juhlistamassa Marjan Maisteriutta


Suomenlinnaan lähtiessä napattu kuva Alvar Aallon valkoisesta laatikosta takanaan hiukan perinteisempää tyyliä. Ortodoksi.net sivustolla sanotaan näin: "Kirkon naamioimiseksi ja piilottamiseksi sen ympärille on tosin rakennettu joitakin melko rumia toimistokolosseja." mihin lie viittaavat.







Tässä marssitaan piknik-paikalle.













Musiikki aipodi on hiukan vanhempaa mallia...













Myös saatiin elävää musiikkia - ja hienoa olikin.













Pojat ovat käyneet uimassa.


Kalalokki saattoi meidät takaisin mantereelle.