Näytetään tekstit, joissa on tunniste rock paintings. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rock paintings. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai, heinäkuuta 27, 2008

Verlan kalliomaalaukset





Viimeiseksi kävimme vielä katsomassa Verlan kalliomaalaukset Repoveden vaelluksen päätteeksi. Tänne ei onneksi tarvinnut kävellä ja telellä sai kohdetta kuvattua ilman että tarvitsi uida lähemmäksi...

maanantaina, heinäkuuta 14, 2008

Astuvansalmen kalliomaalauksia Ristiinassa






Tänä kesänä innostuttiin tutustumaan matkan varrelle sattuneisiin kalliomaalauksiin. Tässä kuvia Astuvansalmen kalliomaalauksesta. Myös itse kallio, jossa maalaukset ovat on todella vaikuttava - ihmisen pään muotoinen ilmeikäs kallio - mutta se on parhaiten nähtävissä järven puolelta eli kesällä uimalla, joten kameraa ei tullut otettua mukaan.

lauantaina, heinäkuuta 12, 2008

Värikallion kalliomaalauksia

Sen suuremmitta selittelyittä - kun en ole asian tuntija- muutama kuva Suomussalmen Värikallion Kalliomaalauksista Hossassa. Vaikuttava näky, vaikka valokuvissa kuvioita on vaikea saada hahmottumaan. Kuvia on hiukan värimanipuloitu eli punaista vahvistettu, jotta kuviot näkyisivät paremmin.











torstaina, heinäkuuta 10, 2008