Näytetään tekstit, joissa on tunniste Iso Britannia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Iso Britannia. Näytä kaikki tekstit

keskiviikkona, heinäkuuta 21, 2010

England, July 2010




Kävimme myös Lacockissa, keskiaikaisessa kylässä, jonka vanhimmat rakennukset - mm kirkko - ovat 1300 luvulta ja uusimmatkin pääasiassa 1700-luvulta. Kylä on tunnettu luostariksi perustetusta Lacock Abbeysta, joka joutui myöhemmin Talbotin suvulle.  William Fox Talbot (1800-1877) oli merkittävä henkilö valokuvauksen kehittämisen alkuvaiheissa ja paikalta löytyy myös aiheeseen liittyen museo.




Lacockista siirryimme Aveburyyn, joka on Stonehengen ohella Englannin tärkeimpiä megaliittisia kohteita (n 5000 vuotta vanha) ja vanhempia kuin Stonehenge. Lähellä on myös Silbury Hill ja West Kennet Long Barrow (näistä kuvia Smugmugin puolella). Ensinmainittu on pienen pyramidin kokoinen (37 m korkea), mutta sen tarkoitus on kiistanalainen, jälkimmäinen on n 5600 vanha hauta.



Samassa maisemassa oli parhaillaan puintityöt meneillään.



Seuraavana päivänä kävimme Kintburyssa kanavakävelyllä. Tämä Kennet and Avon Canal avattiin Newburyn ja Bathin välille 1810, mutta jäi rautateiden jalkoihin jo 1800 luvun loppupuolella.





Viimeisessä kuvassa olemmekin jo lähestymässä Irlantia, sillä se on Conwysta Walesin pohjoisrannikolta, jossa pysähdyimme matkalla Holyheadiin, josta menimme lautalla Irlantiin.

Lisää kuvia Englannista löytyy Smugmugin puolelta.

lauantaina, heinäkuuta 17, 2010

Monkey World


Toinen vierailukohteemme Englannissa oli Monkey World, joka pyrkii vapauttamaan ja tarjoaa kodin simpansseille ja muille kädellisille. Useimmat keskuksen asukkaat on vapautettu laborotorioista tai ne ovat olleet lemmikkeinä eri puolilla maailmaa.



perjantaina, heinäkuuta 16, 2010

Stonehenge


The photo I rate as the best from the Stonehenge visit was taken by my daughter Pinja. She lay down with the camera to grass-level and took the photo. You need to take unusual angles. 


lauantaina, huhtikuuta 10, 2010

Free range pig production in the UK - Vapaita sikoja englannissa






These photos are from Boxford village in Newbury, UK which I visited last week. More pictures.

Nämä kuvat on otettu Englannissa ns "free range" sikojen tuotannosta. Olisiko se suomeksi vapaiden sikojen lihaa (vrt vapaiden kanojen munat)? Lisää kuvia on täällä.

Verrattuna viime aikoina julkisuutta saaneisiin videoihin suomalaisesta sianlihantuotannosta, tämä näyttää suorastaan idylliseltä, vaikka tuotantoyksikkö on ilmeisen suuri. Tällaista free-range sianlihantuotantoa näkee kuulemma melko yleisesti englantilaisella maaseudulla.

Eläinten kannalta tilanne näyttää hyvältä, mutta voidaan kyllä kysyä, minkälainen ravinnekuormitus tästä syntyy pohjavesiin ja paikallisiin pintavesiin?

Olisiko tällainen mahdollista Suomessa? Englannissa eläimet voivat olla ulkona ympäri vuoden - ilmeisesti myös läpi äskeisen keskimääräistä kylmemmän englantilaisen talven. Ainakin Ruotsissa on kehitetty luomusikojen ympärivuotista ulkotarhausta, joten jos tahtoa on, löytyy myös ratkaisuja.